Vuoden 2016 saavutettava kirjasto on Imatran kaupunginkirjasto
Vuoden 2016 Celia-palkinto on myönnetty Imatran kaupunginkirjastolle. Palkinnon luovutti Celian kirjastonjohtaja Marketta Ryömä ja vastaanottivat kirjastonjohtaja Marja Huuhtanen ja kirjastonhoitaja Mika Kähkönen. Palkinto jaettiin opetus- ja kulttuuriministeriön Kirjastopäivillä Helsingissä 23.11.2016.
Celia-palkinto myönnetään yleiselle kirjastolle tai kirjastokimpalle, joka on edistänyt toiminnallaan merkittävällä tavalla kirjastopalveluiden saavutettavuutta.
Perusteluissa todetaan, että Imatran kaupunginkirjasto on tehnyt uraauurtavaa työtä Celian äänikirjojen tarjoamiseksi yhteisöille ja yksilöille.
Imatran kaupunginkirjasto on vuoden 2016 aikana suunnitellut ja toteuttanut Celian äänikirjojen tarjoamisen asiakkaille esimerkillisellä tavalla. Cd-äänikirjat ja muut lukemisen saavutettavuutta edistävät aineistot ovat kirjastossa runsaina saatavilla ja helposti löydettävissä. Kirjaston johto ja koko henkilökunta on sitoutunut kehittämään palvelua henkilöille, joilla on lukemiseste. Henkilökunta palvelee asiakkaitaan täydellä sydämellä ja rautaisella ammattitaidolla.
Celia-palkinto on suuruudeltaan 2 000 euroa, ja seuraavan kerran ehdotuksia Celia-palkinnon saajaksi otetaan vastaan keväällä 2017.
Lue blogistamme, mitä Imatran kaupunginkirjaston henkilökunta kertoo saavutettavista kirjastopalveluistaan!