Siirry sisältöön

Uutiset

Celia aloittaa yt-neuvottelut

Saavutettavan kirjallisuuden ja julkaisemisen asiantuntijakeskus Celia aloittaa yt-neuvottelut syksyn 2016 kuluessa. Supistuvan määrärahan vuoksi Celia joutuu karsimaan sekä henkilöstöstään että osasta palveluitaan.

Hallituksen päätöksen mukaan Celian määräraha supistuu 537 000 euroa vuonna 2017. Aikavälillä 2012–2016 Celian määräraha on jo supistunut yhteensä 938 000 euroa. Aiempina vuosina tarvittavat säästöt voitiin toteuttaa henkilöstökuluja pienentämättä, mutta vuoden 2017 säästöjen osalta tätä mahdollisuutta ei enää ole, joten Celia aloittaa syyskuussa 2016 yhteistoimintaneuvottelut, jotka kohdistuvat koko henkilöstöön.

Eläkkeelle jäävien virkojen ja loppuvuodesta päättyvien määräaikaisten tehtävien lopettamisen jälkeen mahdollisesti irtisanottavien määrä on korkeintaan 4 henkilöä. Yhteensä kysymyksessä on enintään 13 henkilön vähennys.

Tavoitteena on, että neuvottelut käydään ja päätökset mahdollisista irtisanomisista tehdään vuoden 2016 loppuun mennessä.

Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Celian lehtivihreä C-tunnus.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi (esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaiset kielivalinnat). Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Chat-palvelumme (Giosg) käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää. Matomo Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.