Skip to content

Uutiset

Celia käynnistää projektin saavutettavien EPUB-julkaisujen tarkistusprosessin kehittämiseksi

Kesäkuussa 2025 voimaan astuva esteettömyysdirektiivi edellyttää, että markkinoille tulevat e-kirjat ovat saavutettavia. Celia käynnistää pilottiprojektin, jonka tavoitteena on testata ja kehittää saavutettavan EPUB-julkaisun tarkistusprosessia. Projektin aikana kartoitamme, millaista ohjeistusta ja koulutusta saavutettavien e-kirjojen tuottamiseksi tarvitaan, kun huomioidaan esteettömyysdirektiivin vaatimukset. Projekti toteutetaan yhteistyössä yhdysvaltalaisen mm. saavutettavaan julkaisemiseen erikoistuneen teknologiayritys Benetechin kanssa.

Parhaillaan Celia etsii pieniä ja keskikokoisia suomalaisia kustantamoja yhteistyökumppaneiksi projektiin keväällä 2021. Valitut kustantamot saavat asiantuntevaa palautetta ja tarkan analyysin valittujen teosten saavutettavuudesta. Lisäksi ne saavat ohjeita ja apua sekä tarvittaessa koulutusta tuotteiden saavutettavuuden parantamiseksi ja tuotantoprosessin kehittämiseksi. Projektiin osallistuminen on kustantamoille maksutonta.

Kustantamoilta edellytetään valmiutta tarjota EPUB-muodossa 1–2 tuoretta tai vielä tuotannossa olevaa nimikettä, joiden avulla prosessia testataan. Alkuvaiheessa testataan kaunokirjallisuutta ja tekstipainotteista tietokirjallisuutta, myöhemmin monimutkaisempia teoksia. Valittavilta yhteistyökumppaneilta toivotaan sitoutumista saavutettavan julkaisemisen edistämiseen esimerkiksi antamalla Celialle ja/tai Kustannusyhdistykselle mahdollisuuden hyödyntää projektin tuloksia ohjauksen ja neuvonnan suunnittelussa.

Lisätietoja: saavutettavuusasiantuntija Miia Kirsi (miia.kirsi@celia.fi). Jos edustat kustantamoa, joka olisi kiinnostunut osallistumaan projektiin, otathan yhteyttä 19.3.2021 mennessä.