Siirry sisältöön

Uutiset

Celianet-verkkopalvelun uusi versio julkaistaan tiistaina 20.3.2018

Celianet verkkopalvelun päivitys julkaistaan tiistaina 20.3. n. klo 12. Julkaisun takia Celianetissä on noin tunnin käyttökatko klo 11-12 välillä. Sen jälkeen uusi versio on käytössä.

Uuden version parannuksia

  • Lainaustavan valintaa on sujuvoitettu.
  • Tarkennettua hakua on parannettu ja siihen on lisätty hakukenttiä.
  • Postitettavan aineiston eli CD-lainan tai pistekirjalainan voi nyt perua Celianetissä lainausvuorokauden ajan. Muuten postitettavaa aineistoa ei voi itse poistaa lainoista.
  • Ruudulle aukeavat ilmoitusikkunat voi sulkea mistä kohdin ikkunaa tahansa.
  • Laina-ajan jatkamiseen ja lainan poistoon on nyt omat erilliset painikkeensa alasvetovalikon sijaan.
  • Varauksesta on poistettu ylimääräinen varmistus. Kirja varautuu suoraan Varaa-painikkeesta.

Parannuksia apuvälinekäyttäjille

  • Kirjasivulle on tehty Kirjan tiedot -otsikkolisäys selailua helpottamaan.
  • Kirjojen listausta hakutuloksissa ja omissa lainoissa on selkiytetty.

Tulevat versiot

Kevään aikana julkaisemme kaksi seuraavaa Celianet-versiota, joissa uusina ominaisuuksina on esimerkiksi Pratsam Reader -sovelluksen salasanan vaihtomahdollisuus. Lisäksi uusissa versioissa on parannuksia koulujen ja kirjastojen rekisteröintiin sekä tietosuojaan liittyen.

Apua Celianetin käyttöön myös Facebookista

Jos tarvitset neuvoja, apua ja tukea Celianetin käyttöön:

Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Celian lehtivihreä C-tunnus.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi (esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaiset kielivalinnat). Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Chat-palvelumme (Giosg) käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää. Matomo Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.