Siirry sisältöön

Celia-palkinnon 2017 ehdokkaat perusteluineen

Palkinto suunnattiin lasten ja nuorten palveluihin panostaneelle kirjastolle. Palkinto myönnettiin Selkis!-seminaarissa 30.11.2017 Seinäjoen kaupunginkirjastolle. Tälle sivulle on koottu kaikki ehdokkaat perusteluineen. Kirjastojen toivottiin ehdottavan itseään palkinnon saajaksi, mutta ehdotuksia saivat antaa myös kirjastojen asiakkaat.

Seinäjoen kaupunginkirjasto

”Seinäjoen kaupunginkirjastossa on viime vuosina tehty monipuolisesti ja uraauurtavasti töitä nimenomaan lukemisesteisten lasten kirjastonkäytön ja lukemisen tukemiseksi.
Keinoja tähän on kehitelty sekä hankerahoituksen turvin että aivan omalla rahoituksella ja erityisesti yhteistyössä erityisopetuksen kanssa.

Käytännön toimia:

  • Lukukerhot – kerhot, joissa monin tavoin innostetaan lukemaan juuri niitä lapsia, joilla on haasteita lukemisessa. Toiminta on alkanut AVI:n hankerahoituksella ja jatkuu omana toimintana. Toimintatapaa on levitetty sekä Suomeen että ulkomaille (esim. artikkeli Englannissa ilmestyvästä Facet-kustantamon kirjassa). Hanke julkaisi myös menetelmäoppaan lukukerhon pitäjille.
  • Kirjastoralli – lukukauden kestävät kampanjat, jotka on suunnattu lukemisesteisille lapsille kirjastonkäytön edistämiseksi. Kirjastorallin kuluessa lapset vierailevat kirjastossa, tutustuvat erilaisiin aineistoihin, mm. äänikirjoihin, sekä lukevat itse. Rallin suorittajat palkitaan. Rallista on tullut erinomaista palautetta sekä vanhemmilta, opettajilta että lapsilta.
  • Luki-tiimi – kirjaston perustama tiimi koordinoi ja suunnittelee lukemisesteisten toimintaa. Tiimissä on jäseniä myös erityisopetuksesta.
  • Kesäleiri. Lukemisesteisille suunnattu lasten kesäleiri järjestetään ensimmäistä kertaa 2017. Leirin sisältönä on kuntouttavia lukemisharjoituksia, lukemaaninnostamista sekä erilaisia kulttuurisisältöjä. Leiri on osallistujille täysin ilmainen. Halukkaita hakijoita oli enemmän kuin voitiin ottaa.
  • Lukukoiratoiminta. Kirjaston toimipisteissä on lukukoiria, joille lapset voivat tulla lukemaan.
  • Lukemisesteisille suunnattujen aineistojen esillepanoon kirjaston toimipisteissä on kiinnitetty erityistä huomiota ja kirjastomme tekee aktiivisesti yhteistyötä Celia-kirjaston kanssa asiakkaiden parhaaksi.”

Itäkeskuksen kirjasto, Helsinki

”Itäkeskuksen kirjasto lähti mukaan Celian Kirjasto kaikille -kokeiluun jo syksyllä 2013. Silloin ryhdyimme pilotoimaan asiakkaiden rekisteröintiä Celianetin käyttäjiksi. Heti alusta asti lapset ja nuoret olivat osa kohderyhmää, vaikka selvästikin suurin osa rekisteröityjistä oli aikuisia. Ryhdyimme pohtimaan miten voisimme paremmin tavoittaa lukemisesteiset lapset ja nuoret ja tarjota heille mahdollisuuden kirjallisuudesta ja tarinoista nauttimiseen.

Rekisteröinnit & opastukset

Itäkeskuksen kirjaston lasten ja nuorten tiimistä puolet rekisteröi asiakkaita Celianetin käyttäjiksi. Rekisteröintiä varten ei tarvitse varata aikaa, vaan aina on paikalla joku, jolla on rekisteröintitunnukset. Jos lapsi tai nuori (tai vanhempi) tarvitsee apua laitteiden käytössä tai kuuntelussa, kirjastostamme saa opastusta, mutta sitä varten on hyvä sopia aika.
Tällä hetkellä Itäkeskuksen kirjastossa on rekisteröity yhteensä 255 Celianet-asiakasta. Valitettavasti emme saa selville kuinka paljon näistä on lapsia ja nuoria.

Kokoelma

Isona kirjastona Itäkeskuksen kirjastossa on kohtuullinen selkokielinen kokoelma, myös lasten ja nuorten kirjojen osalta. Jotta asiakkaat löytäisivät selkokirjat helpommin, perustimme kesällä 2017 Pöllöhyllyn. Siihen on koottu sekä selkokirjat että tietoa Celian kokoelmasta ja mahdollisuudesta rekisteröityä Celianetin kuuntelijaksi.

Kouluyhteystyö

Lukukoira-toimita toteutetaan Itäkeskuksen peruskoulun 1. ja 2. luokan kanssa. Opettaja valitsee luokasta ne lapset, joiden lukeminen kaipaa vielä vahvistumista ja jotka hyötyisivät lukemisesta lukukoiralle. Jokainen lapsi saa 10 lukuhetkeä koiran kanssa: 5 lukuhetkeä keväällä ekaluokkalaisena ja 5 lukuhetkeä syksyllä tokaluokkalaisena. Yhteistyökumppaneina toimivat Opaskoirayhdistys sekä Hali-Berni-yhdistys. Palaute koululta on ollut, että lukeminen todella vahvistuu!

Joka syksy kirjasto kutsuu koolle alueen koulujen kirjastoyhteistyöopettajat. Kokouksissa suunnitellaan tulevan lukuvuoden kirjastoyhteistyö. Joka vuosi kolmosluokkalaisille pidetään kirjavinkkaus ja seiskaluokkalaisille tiedonhaunopetus.  Lisäksi kokouksessa mietitään, mitä muita tarpeita alueen kouluilla on ja miten kirjaston olisi niihin mahdollista vastata. Kokouksissa on myös kerrottu Celian palveluista opettajille, ja viimeksi kutsuimme kokoukseen mukaan Celiasta työntekijän.

Tavoitteenamme on, että lukuvinkkaukseen tuleva luokka saisi mukaansa myös tietopaketin Celian palveluista.”

Oulun kaupunginkirjasto

”Oulun kaupunginkirjasto on vuosien aikana kehittänyt toimintaansa lukemisesteisten lasten ja nuorten lukemaan innostamiseksi monin eri tavoin.

Pääkirjaston lasten ja nuorten osastolle perustettiin vuonna 2012 Omppu-kokoelma, johon on kerätty helppolukuista ja moniaistisesti koettavaa aineistoa. Kokoelman taustalla on nimenomaan lukemisesteisille lapsille ja nuorille sopivan luettavan helppo löydettävyys. Projektissa tehtiin aktiivista yhteistyötä Celian kanssa, hankittiin mm. lisää kokoelmaan soveltuvaa aineistoa. Myös selkokirjat ovat osa kokoelmaa ja hyvin esillä.

Oulun kaupunginkirjaston Kirjastoreitissä eli kouluille tarjottavissa palveluissa on huomioitu erilaiset tavat oppia ja lukea. Kirjastoreitti-sivuilta löytyvä Erilaiset oppijat -sivusto kerää yhteen hyödyllistä tietoa Oulun kaupunginkirjaston tarjoamista palveluista ja kokoelmista erilaisille oppijoille. Sivustolle on kerätty myös hyödyllisiä linkkejä ja lukuvinkkejä: https://www.ouka.fi/oulu/kirjastoreitti/erilaiset-oppijat

Tänä vuonna työstetty ja juuri valmistumassa oleva Omppu-kirjallisuusdiplomi on tarkoitettu oppilaille, joilla on lukivaikeuksia tai kielihäiriöitä. Koululaisille järjestettävissä kirjavinkkauksissa vinkataan myös selkokirjoja. Selkokirjoja esitellään lisäksi alueen kirjastojen henkilökunnalle, opettajille ja lastentarhanopettajille vuosittain järjestettävässä Kirjasaari – vuoden lasten- ja nuortenkirjauutuudet -tapahtumassa. Celian palveluita markkinoidaan opettajille.

Oulun kaupunginkirjastossa järjestetään tukiviitottuja satutuokioita. Tukiviitotuilla satutuokioilla satujen ydinkohdat viitotaan, toistetaan, puhutaan hitaammin ja selkokielellä, jolloin lasten on helpompi seurata satua. Tukiviitotut satutuokiot sopivat kaikille lapsille, mutta erityisesti puhumaan opetteleville ja puheen kehityksessä tukea tarvitseville. Satutuokioilla on huomioitu erityislasten tarpeita. Käytetyistä tukiviittomista osa on viittomakieltä. Lukukoiratoiminta on laajentunut, pääkirjaston lisäksi koiralle pääsee lukemaan myös muutamassa lähikirjastossa.

Celian asiakkaaksi voi kätevästi rekisteröityä Oulun kaupunginkirjaston useassa toimipisteessä. Toimipisteissä on esillä Celian toiminnasta ja kokoelmista kertovia esitteitä ja pääkirjastossa on lainattavissa Celia-äänikirjoja. Lasten ja nuorten Celia-äänikirjat on siirretty aikuisten Celia-äänikirjojen kanssa samaan hyllyyn löydettävyyden parantamiseksi. Lasten ja nuorten osaston Omppu-kokoelmassa on säännöllisesti vaihtuva kokoelma Celian Luetaan yhdessä -kirjoja.

Oulun kaupunginkirjaston palvelulupauksissa näkyy sitoutumisemme kirjaston palveluiden saavutettavuuteen. Palvelulupauksiemme mukaisesti kaikilla on yhtäläinen oikeus kirjastoon ja sen palveluihin ja kirjastosta löytyy lukemista jokaiselle.”

Helsingin kaupunginkirjasto

”Helsingin kaupunginkirjasto on kehittänyt ja tiivistänyt Celia-yhteistyötä lasten ja nuorten parissa tehtävässä kirjastotyössä vuonna 2017. Olemme suunnitelleet Celia-vinkkauspaketin kirjastolaisten käyttöön, pilotoimme Selkis-hyllyä ja kehitämme Celia-rekisteröintipalveluiden saatavuutta kirjastoissa.

VINKKAUSPAKETTI

Helsingin kaupunginkirjasto tarjoaa vuosittain jokaiselle Helsingin 3.luokalle kirjavinkkauksen KIRKOU-sopimuksen mukaisesti. Tänä vuonna kokosimme Celian kanssa yhteistyössä erityisesti 3.luokan erityisoppilaille suunnatun vinkkauspaketin tukemaan tätä vinkkaustyötä.

Tavoitteena on, että vinkkauspaketti helpottaisi erityisoppilaiden vinkkausten suunnittelua ja toteuttamista sekä lisäisi kirjaston työntekijöiden, opettajien ja oppilaiden tietoisuutta Celian tarjoamista kirjaformaateista. HelMet-kirjastojen  ja Celian kokoelmia yhdistelemällä on mahdollista tarjota vinkkaukseen tuleville oppilaille monipuolisesti erilaisia kirjaformaatteja, jotka lisäävät kirjan saavutettavuutta lukutaidon tasosta riippumatta. Toivomme, että vinkkauspaketin myötä kynnys hypätä tarinan kyytiin olisi monen oppilaan kohdalla matalampi kuin pelkän painetun kirjan avulla.

Itse vinkkauspaketti koostuu vinkkaajille tarkoitetusta kirjalistasta, vinkkauksen järjestämistä helpottavasta materiaalista sekä opettajille suunnatusta Celia-infosta. Mukana olevat kirjat ovat suomenkielisiä, mutta tarkoituksena on täydentää myöhemmin kirjalistaa myös ruotsinkielisillä kirjoilla. Vinkkauspaketti saadaan verkkolevitykseen viikkojen 40 ja 41 aikana, minkä jälkeen se on verkossa kaikkien kiinnostuneiden käytettävissä.

SELKISHYLLY

Töölössä, Malmilla ja Itäkeskuksessa on tällä hetkellä kokeilussa Celian kanssa yhteistyössä koottu Selkis-hylly. Hyllyn sisällön ja ulkoasun kehittämistä jatketaan.

LASTEN JA NUORTEN CELIA-REKISTERÖINTI

Helsingin kaupunginkirjasto saa tämän vuoden aikana kaksi rekisteröintikirjastoa lisää. Lisäksi panostamme lastenkirjastotyöntekijöiden Celia-koulutuksiin, jotta rekisteröintiosaamista löytyisi jatkossa enemmän myös isojen kirjastojen lastenosastoilla. Tähän liittyen lastenkirjastolaisille järjestetään erillinen Celia-koulutus marraskuussa.”

Isuf Deda/Tikkurilan kirjaston lastenosasto

”Isuf Deda on tehnyt vuosien ajan arvokasta työtä Vantaan kaupungin kirjaston lastenosastolla Tikkurilassa huomioiden erikoisesti maahanmuuttajalapsia.  Hän on vetänyt satutunteja sekä suomen että muilla kielillä yhdessä muiden kirjastotyöntekijöiden kanssa ja pitää paljontyöstään. Hän on ollut mukana myös kirjamessuilla lasten osastolla lukemassa kirjoja eri-ikäisille lapsille.”