Siirry sisältöön

Uutiset

Uusi Julkaisekaikille.fi-sivusto kokoaa yhteen saavutettavan julkaisemisen ohjeet

Saavutettavuuskirjasto Celia on avannut uuden ohjesivuston kaikille saavutettavasta julkaisemisesta kiinnostuneille. Julkaisekaikille.fi-sivusto sisältää tietoa uusista saavutettavuusvaatimuksista, jotka koskevat sähkökirjoja. Lisäksi sivustolla on käytännön neuvoja siitä, miten e-kirjoista tuotetaan saavutettavia. Sivusto on tarkoitettu e-kirjojen tuottajille ja tekijöille.

Uudet saavutettavuusvaatimukset perustuvat Euroopan unionin esteettömyysdirektiiviin. Direktiivi koskee useita tuotteita ja palveluita. Se kattaa myös sähkökirjat ja niiden lukemiseen käytetyt laitteet ja ohjelmat. Nämä vaatimukset sisältyvät lakiin digitaalisten palvelujen tarjoamisesta, jota päivitetään parhaillaan. Myös Celian toimintaa ohjaava laki on päivittymässä vuodenvaihteessa ja sisältää jatkossa tehtävän toimia saavutettavan julkaisemisen asiantuntijana.

”Uuden sivuston tarkoituksena onkin tarjota tukea ja ohjeistusta suomalaisille kustantamoille ja muille kirja-alan toimijoille. Näin haluamme osaltamme pitää huolen, että myyntiin tulevat e-kirjat olisivat jo julkaisuhetkellä myös lukemisesteisille soveltuvia”, kertovat Celian saavutettavuusasiantuntijat Miia Kirsi ja Kirsi Ylänne.

Julkaisekaikille.fi-sivusto sisältää monipuolista tietoa: syventäviä artikkeleja, havainnollistavia esimerkkejä sekä yksityiskohtia e-kirjojen koodauksesta. Lisäksi sivustolla tullaan julkaisemaan saavutettavuusvinkkejä myös sellaisille julkaisuille – esimerkiksi äänikirjoille – jotka eivät kuulu lainsäädännön vaatimusten piiriin. Sivuston ohjeita täydennetään ja päivitetään säännöllisesti.

Lisätietoja sivustosta saa Celian saavutettavuusasiantuntijoilta: [email protected].

Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Celian lehtivihreä C-tunnus.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi (esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaiset kielivalinnat). Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Chat-palvelumme (Giosg) käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää. Matomo Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.