Siirry sisältöön

Uutiset

Celia-palkinto Seinäjoen kaupunginkirjastolle

Celia-palkinto 2017

Vuoden 2017 saavutettava kirjasto on Seinäjoen kaupunginkirjasto. Palkinnon ottivat vastaan kirjastotoimenjohtaja Mervi Heikkilä, kirjastovirkailija Maria Lehtola ja palvelupäällikkö Outi Kytöniemi. Palkinnon luovutti kirjastotoimen ylitarkastaja Marjariitta Viiri, Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastosta.

Celia-palkinto myönnetään yleiselle kirjastolle, joka on merkittävällä tavalla edistänyt kirjastopalveluiden saavutettavuutta. Tänä vuonna valinnassa painotettiin erityisesti lasten ja nuorten kirjastopalveluiden saavutettavuutta.

Valintaraati katsoi, että Seinäjoen kaupunginkirjaston henkilökunta on edistänyt erityisesti lukemisesteisten lasten kirjastonkäyttöä ja kehittänyt monipuolisia keinoja lukemisen yhdenvertaisuuden parantamiseksi.

Esimerkiksi lukemisesteisille asiakkaille toimintaa suunnitteleva Luki-tiimi, lukemiseen motivoiva Kirjastoralli-kampanja ja kansainvälisestikin huomiota herättänyt lukukerhojen toimintamalli ovat erinomaisia osoituksia Seinäjoen kaupunginkirjaston aloitteellisesta ja onnistuneesta saavutettavuustyöstä.

Celia-palkinto on suuruudeltaan 2000 euroa, ja seuraavan kerran ehdotuksia Celia-palkinnon saajaksi otetaan vastaan loppukeväällä 2018.

Lue kirjastotoimenjohtaja Mervi Heikkilän haastattelu blogistamme!

Tutustu vuoden 2017 palkintoehdokkaisiin.

Tietoa sivustolla käytetyistä evästeistä
Celian lehtivihreä C-tunnus.

Evästeet (cookies) ovat pieniä tiedostoja, jotka sivusto lähettää käyttäjän tietokoneelle sivustoa selattaessa. Celian hallinnassa olevat verkkosivut käyttävät evästeitä. Lue lisää tietosuojasta Celiassa ja Celian käyttämistä evästeistä.

Välttämättömät evästeet

Hyödynnämme evästeitä palveluiden perustoiminnallisuuksien toteuttamiseksi (esim. sisäänkirjautuminen ja käyttäjäkohtaiset kielivalinnat). Käyttäjää ei voida tunnistaa pelkkien evästeiden avulla.

Kolmannen osapuolen evästeet

Chat-palvelumme (Giosg) käyttää evästeitä istunnon tunnistamiseen. Evästeet ja päätelaitetiedot mahdollistavat käyttäjän yksilöimisen palvelua varten.

Matomo Analytics -ohjelman avulla suoritamme yleisömittauksen sivustolla. Evästeiden avulla muodostetaan raportti verkkosivun käytöstä ja kävijämääristä. Raportista ei voi tunnistaa yksittäistä käyttäjää. Matomo Analytics yhdistää näitä tietoja omiin käyttäjätietoihinsa oman tietosuojapolitiikkansa mukaisesti.