Skip to content

Blogi

Talvisota toi äänikirjat Suomeen – katso, mitkä kirjat julkaistiin ensin

Celian Minna ja Miia istuvat ison historiallisen Celia-valokuvan edessä.

Historia elää Celian seinillä. Kokoushuone Mechelinissä on iso seinäkuva organisaation alkuvuosilta.

Eräs ihminen kysyi, onko Celia melko tuore organisaatio. Koska eivätkös äänikirjat ole uusi juttu? Vastasimme, että itse asiassa ei. Ensimmäiset äänikirjat tehtiin Suomessa 1950-luvulla, sodan jälkeen.

Talvisodan aikana moni vammautui tai menetti henkensä. Sodalla oli vaikutusta myös monen miehen näkökykyyn. Näille sotasokeille alettiin valmistaa ensimmäisiä suomalaisia äänikirjoja.

Ensimmäisten äänikirjojen joukossa oli ajan uutuuksia kuten Tuntematon sotilas

Äänikirjojen tuotannon käynnisti Suomessa Celiaa edeltänyt Kirjoja sokeille -yhdistys yhdessä Sokeain Keskusliiton ja Sotasokeat ry:n kanssa. Suomessa oli haaveiltu ”puhuvasta kirjasta” jo 1930-luvulta alkaen.

Äänikirjat olivat aluksi avokelanauhoilla ja 60-70-lukujen taitteessa siirryttiin kasetteihin.

Vuonna 1956 oli saatu valmiiksi 13 äänikirjaa. Ensimmäisten äänikirjojen joukossa oli monille tuttuja kirjoja sekä sen ajan uutuuksia kuten Tuntematon sotilas.

Ensimmäiset suomalaiset äänikirjat:

Guareschi: Isä Camillon kylä
Guareschi: Isä Camillon paluu
Halonen: Taiteen juhlaa ja arkea
Järnefelt: Isänmaa
Kokko: Laulujoutsen
Linna: Tuntematon sotilas
Mannerheim: Muistelmat, lyhennetty painos
Munsterhjelm-Harva: Tarinoita suosikkieläimistämme
Selinko: Desirée
Seton: Villejä eläimiä
Sillanpää: Hurskas kurjuus
Sillanpää: Ihmisiä suviyössä
Soini: Nuori Aleksis
Talvio: Kurjet
Talvio: Pimeänpirtin hävitys
Väre: Että pitikin sattua

Äänitettävät kirjat valitsi äänikirjatoimikunta, jossa oli edustajat Sokeain Keskusliitosta, Sotasokeista ja Kirjoja sokeille -yhdistyksestä (nykyään opetus- ja kulttuuriministeriön alainen virasto Celia). Vuodesta 1957 toimikunnan jäsen kirjastoneuvos Helle Kannila teki suosituksen noin 30 äänitettävästä kirjasta vuosittain.

Suosituimmista kirjoista teetettiin kopioita Pariisissa.

Yleisradio sekä valtakunnallinen varainkeräyskampanja mahdollistivat ensimmäiset äänitysstudiot

Ensimmäinen äänitysstudio perustettiin 1957 Yleisradion ja Marita Wallgrenin lahjoitusten avulla. Äänikirjatoimikunnan studio toimi vuoteen 1963. Silloin Sokeain Keskusliitto perusti uuden äänitysstudion.

Uusi äänitysstudio saatiin pystyyn järjestämällä valtakunnallinen keräys. Keräys tuotti 192 000 markkaa ja sen avulla lukijoille pystyttiin alkamaan maksaa palkkaa.

”Tuskin muistan sitä tapausta elämässäni, jolloin olisin tullut niin iloiseksi kuin saadessani käsiini postin tuomana tuon pienen paketin, jonka sisällä tiesin olevan äänikirjanauhan. Mikä kirja, se ei ollut tärkeintä. Tärkeintä oli se tunne, joka minut sillä hetkellä vatlasi, että me sokeat olemme jälleen astuneet yli erään korkean kynnyksen. Me olemme päässeet tunkeutumaan sisään kirjan avaraan maailmaan.”

Yksi ensimmäisistä äänikirjalainaajista, sodassa sokeutunut kesäkuussa 1956

Partiolaiset toimivat äänikirjojen ensimmäisinä lukijoina

Äänikirjatuotannon alkaminen herätti suurta innostusta. Alkuaikoina vapaaehtoisina lukijoina toimivat muun muassa partiolaiset. Ensimmäisenä vuonna lukijoita oli 26. Punainen Risti lahjoitti muutamia äänityksiä, samoin jotkut yritykset.

Ensimmäisten äänikirjojen tekemisen aikaan nousi esille kysymys siitä, voiko kirjoja äänittää ilman tekijän lupaa. Asiaa kysyttiin kirjailijayhdistykseltä. Se kehotti pyytämään lupaa jokaisen teoksen tekijältä. Kirjailijat suhtautuivat pyyntöihin onneksi myönteisesti.

Ruotsin puolella lupia ei sen sijaan pyydetty. Seurauksena olivat tekijänoikeuskiistat ja ns. äänikirjaoikeudenkäynti 1950-luvun lopulla. Oikeus päätti silloin, ettei kirjoja saa äänittää ilman tekijän lupaa.

Suomessa säädettiin uusi tekijänoikeuslaki 1961. Lakiin tuli pykälä, jonka mukaan kirjoista saa valmistaa kappaleita pistekirjoituksella tai äänittämällä sokeain lainakirjastotarkoituksiin. Äänikirjojen tekeminen helpottui, ja kustantajat antoivat yleensä kirjoja lahjoituksena äänitystä varten.

Äänikirjat ovat edelleen Celian työn ytimessä

Nyt Celialla on reilu 63 000 käyttäjää ja Suomen suurin äänikirjakokoelma, jossa on noin 45 000 äänikirjaa. Celian äänikirjoja saavat lainata ihmiset, joilla on lukivaikeus, vamma tai sairaus, joka estää tavallisen kirjan lukemisen.

Avokelanauhoista ja kaseteista on kuitenkin päästy eroon. Nykyään kuuntelu tapahtuu pääosin Celian sovelluksen tai netin kautta.

 

Lähde:
Kirsi Keravuori: Siannahkataulusta digitaalitekniikkaan. Sata vuotta näkövammaisten kirjastotoimintaa 1890-1990