Skip to content

Blogi

Historian havinaa 1. Jugendlinnasta monitilatoimistoon

Sokeiden kirjasto vuonna 1933

Sokeiden kirjasto vuonna 1933

Helsingissä Eläintarhantie 7:ssä sijaitsevan jugendtyylisen kivilinnan julkisivu hohtaa elokuun auringossa hennonpunervana. Kokonaisuutta täydentävät suippokaaristen ikkunoiden vihreiksi maalatut puitteet sekä seinän valkoiset kohokuviot ja tekstit ”Waloa sokeille” ja ”Ljus åt de Blinda”.

Pala Suomen kulttuurihistoriaa on entisöity kesällä 2016 ja paljastettu vastikään kaupunkilaisten katseille. Tämä nykyisin muun muassa päiväkotina toimiva rakennus liittyy Celian historiaan yli sadan vuoden takaa, jolloin luotiin perusta nykyisille saavutettaville kirjastopalveluille.

Arla kohoaa Helsingin Kallioon

Kun Sokeain Ystävät -yhdistys alkoi rakentaa sokeiden miesten työlaitosta Eläintarhantie 7:ään, rakennussuunnitelmiin sisällytettiin tilat kirjastolle. Arkkitehti W. Aspelinin piirtämän Arlaksi nimetyn kivitalon peruskivi laskettiin kesäkuussa 1905, ja arkkitehti Harald Neoviuksen suunnittelema Sokeain kirjasto avattiin joulukuussa 1906. Aiemmin pistekirjoja oli voinut lainata talon eteläpuolella vielä nykyäänkin sijaitsevasta puurakennuksesta, joka toimi 1892 alkaen sokeainkotina.

Aika on kohdellut rakennusta säästeliäästi. Esimerkiksi talvisodan aikana se säilyi suuremmilta vaurioilta. Myös Sjundbyn kartanoon Siuntioon turvaan lähetetyt pistekirjat saatiin vahingoittumattomina takaisin. Jatkosodan aikana kirjasto evakuoitiin Vihtiin kevättalvella 1944 Helsingin pommitusten tieltä.

Arlassa Sokeain kirjasto toimi aina vuoteen 1963, jolloin ahtaaksi käyneet tilat pakottivat siirtymään vuokratiloihin Uudenmaankatu 23:een. Sieltä matka jatkui Elimäenkatu 29:ään, jossa kirjasto toimi kolme vuosikymmentä vuodesta 1972 vuoteen 2003. Viimeinen asemapaikka on ollut jo yli kymmenen vuoden ajan Iiris-keskuksessa Itä-Helsingissä, jonne Celia muutti alkuvuonna 2004.

Ketkä sitten kirjastoa käyttivät?

Toiminnan alkupuolella kirjastosta lainasi pistekirjoja vuosittain noin 100 näkövammaista henkilöä, joista kolmisenkymmentä asui Helsingin ulkopuolella. Valtaosa käyttäjistä oli Helsingin sokeainkoululaisia, joita esimerkiksi lukuvuonna 1915-1916 oli 57 henkilöä. Osa lainaajista oli oppilaina sokeain miesten työkoulussa, hierojaopistossa tai musiikkiopistossa. Talvisota toi kirjaston lainaajakuntaan uuden ryhmän, sotasokeat.

Kun äänikirjojen tuotanto ja lainaus aloitettiin 1950-luvun puolivälissä, saavutettavaa kirjallisuutta voivat lainata myös vanhemmalla iällä näkönsä menettäneet, mutta pistekirjoitusta osaamattomat henkilöt, ja kirjaston käyttäjien määrä kasvoi nopeasti. Myöhemmin kun kirjasto siirtyi valtiolle, palvelut tulivat – näkövammaisten ohella – myös kaikkien muiden henkilöiden ulottuville, jotka sairauden tai vamman vuoksi eivät voineet käyttää tavallista kirjaa.

Saavutettavaa kirjallisuutta 125 vuotta

Jo vuonna 1965 oli tehty kirjelmä valtioneuvostolle Sokeain kirjaston toiminnan siirtämiseksi valtiolle. Muutos tapahtuikin runsas kymmenen vuotta myöhemmin 1978, kun toiminta jatkui Näkövammaisten kirjastona osana valtion toimintaa.

Valtiolle siirtyminen antoi mahdollisuudet kirjaston systemaattiseen kehittämiseen sellaiseksi, jona Celia tänä päivänä tunnetaan. Celian ja kirjastojen tiivis yhteistyö mahdollistaa nykyisin saavutettavien äänikirjojen lainaamisen omasta kirjastosta kaikille niille, jotka eivät voi tavallista kirjaa lukea tai käyttää.

Uusia tuulia Celiassa

Tänä syksynä, jolloin vanha Arla nousi uuteen kukoistukseen, myös Celiassa tapahtuu merkittävä tilamuutos: Celian työntekijät alkavat työskennellä monitilatoimistossa, joka on remontoitu Celian nykyisiin tiloihin Iiris-keskuksen toisessa kerroksessa.

Monitilatoimisto on suunniteltu nykyajan työelämätarpeisiin. Sen ideana on lisätä ja sujuvoittaa vuorovaikutusta ja yhdessä työskentelyä, jotka lienevätkin tämän päivän työelämää voimakkaimmin luonnehtivia piirteitä.

 

Kirjoituksessa on hyödynnetty Kirsi Keravuoren teosta Siannahkataulusta digitaalitekniikkaan: sata vuotta Näkövammaisten kirjastotoimintaa 1890-1990. Näkövammaisten kirjastoyhdistys ry. Jyväskylä, 1990


Teksti: Pirjo Nironen