Koskettelukirja: Ohjeita kirjantekijöille
Sisältö
Koskettelukirjasta oppia ja oivaltamisen iloa
Me elämme kuvien maailmassa. Pienestä pitäen totumme kuviin ympärillämme. Sadut ja kuvakirjat ovat tärkeitä lapsen ymmärryksen ja kielen kehitykselle. Kirjakaupat ja kirjastot ovat tulvillaan toinen toistaan kauniimpia kuvakirjoja näkeville lapsille. Tilanne on kuitenkin aivan toinen, jos etsimme kirjoja näkövammaiselle lapselle. Niitä ei löydy kirjakaupoista tai tavallisista kirjastoista.
Koskettelukirjat ovat näkövammaisen lapsen kuvakirjoja. Ne ovat yhtä tärkeitä näkövammaiselle lapselle kuin painetut kuvakirjat näkevälle lapselle. Sen avulla lapsi eläytyy sadun maailmaan, tekee mielikuvitusmatkoja ja tutustuu erilaisiin esineisiin ja asioihin. Kosketeltavan kuvan avulla voi esittää outoja eläimiä tai abstrakteja ilmiöitä, kaikkea sitä mikä kiehtoo lasta ja on uutta ja jännittävää. Kuvien avulla voi oppia käsittämään vastakohtaisuuksia ja kokea oivaltamisen iloa löytäessään sivuilta uusia ja yllättäviä kohteita.
Kosketeltavat kuvat lisäävät tarinoiden viehätystä, mutta niiden tutkiminen edistää myös sokean lapsen kykyä hankkia tietoa kosketusaistin kautta. Koskettelukuviin tottuneen lapsen on helppo siirtyä tutkimaan koulukirjojen kohokuvia ja opettelemaan pistekirjoitusta, koska pistekirjoitusta on ollut sormien alla jo kuvakirjan sivuilla. Kosketeltavan kuvan sisältämien nauhojen, nappien ja vetoketjujen sulkeminen ja avaaminen kehittää lapsen hienomotorisia taitoja. Eri materiaalinen kosketustuntuma ja niiden tuottama ääni tai tuoksu herkistää lapsen aisteja ja auttaa lasta hahmottamaan ja tulkitsemaan ympäröivää maailmaa.
Koskettelukirjat on tarkoitettu lapsen ja aikuisen yhteiseen lukuhetkeen. Sokeasta lapsesta on riemastuttavaa löytää kirjan sivuilta erilaisia esineitä ja liikkuvia kohteita. Kuitenkin ne jäävät lapselle käsittämättömäksi, jos kukaan ei selitä kuvan yhteyttä todellisuuteen. Kuva esittää todellisuutta, mutta ei ole aina oikea. Lehmän kuva ei ole oikea lehmä, eikä kirjassa oleva auto ole se mihin menemme istumaan. Kuvassa näkyvät muodotkaan eivät aina ole samat kuin kolmiulotteisessa todellisessa maailmassa. Lapsi tarvitsee paljon opetusta kuvien tulkinnassa, mutta niistä saatu ilo ja kosketuksen kautta löydetty uusi tieto ja kokemus kehittyvät kuva kuvalta ja kirja kirjalta. Mahdollisimman oikeiden muotojen ja aitojen materiaalien käyttö helpottaa luonnollisesti oppimista ja käsittämistä.
Ennen kaikkea kuvakirjat tuovat iloa ja seikkailua näkövammaisen lapsen elämään!
Päivi Voutilainen
Työryhmä: Irmeli Holstein, Vuokko Nyberg, Seija Räikkä, Anneli Salo, Päivi Voutilainen
Kirja lapsen iän mukaan
Olipa kyseessä näkevä tai näkövammainen lapsi, lukijan ikä vaikuttaa siihen, millaiset kirjat kiinnostavat. Myös koskettelukirjoissa kannattaa ottaa huomioon ikä ja kehitystaso kirjan aihetta, tekstin pituutta, kuvien määrää ja laatua sekä yksityiskohtia suunniteltaessa. Kirjan ulkoasun selkeys ja värikkyys ovat myös tärkeitä. Tässä oppaassa annetaan vinkkejä eri-ikäisille lapsille sopivien koskettelukirjojen valmistukseen.
Ensikirjat
Pienten lasten ensikirjat ovat kuvakirjoja, joissa tekstiä on hyvin vähän tai sitä ei ole ollenkaan. Pienten lasten kirjojen materiaaliksi sopii parhaiten kangas. Ensikirja voi olla myös pehmeäsivuinen. Kuvan ei tarvitse olla kovin iso, sillä kuvan tarkastelijan käsikin on pieni. Yksi selkeä kuva sivua kohden on riittää ja tekstiksi riittää esineen tai asian nimi. Kirjan sivukoko on suhteellisen pieni, esimerkiksi A5-koko.
Ensikirjan kuvien ei tarvitse välttämättä esittää mitään, vaan ne voivat tarjota erilaisia aistiärsykkeitä ja antaa virikkeitä silmän ja käden yhteistyön aktivointiin. Selkeät värikontrastit ovat tärkeitä. Kirjoissa voi olla esimerkiksi erimuotoisia pintoja erituntuisista materiaaleista. Kirjoihin voi myös kiinnittää esimerkiksi tuttuja esineitä.
Pienten lasten kuvakirjat
Kun lapsi kehittyy ja alkaa puhua, koskettelukirjaan lisätään tekstiä. Kuvitus on edelleen yksinkertainen, mutta se kannattaa suunnitella mahdollisimman vaihtelevaksi: erituntuisia pintoja, muotoja ja esineitä vaihtelevilla taustoilla. Muutama kuva sivua kohti riittää. Kirjassa voi olla myös ääniä tai tuoksuja.
Kirjassa voi kuvailla esimerkiksi lapsen arkisia toimia. Osa kuvista voi esittää vieraita tai abstrakteja asioita, joita aikuinen lukija käsittelee yhdessä lapsen kanssa. Näin lapsi oppii uusia käsitteitä ja asioita.
Esikoulu- ja kouluikäisten kirjat
Esikouluikää lähestyvät lapset jaksavat jo lukea ja kuunnella pitkiäkin satuja ja tarinoita. Heitä kiinnostavat myös tietopuoliset kirjat ja tehtäväkirjat. Tämän ikäisille tarkoitetuissa kirjoissa voidaan käyttää monimutkaisempia kuvia ja enemmän yksityiskohtia. Kirjasta ei kuitenkaan kannata tehdä liian painavaa ja vaikeasti käsiteltävää pienelle lukijalle.
Kouluikäisten koskettelukirjat voivat olla aiheiltaan edelleen monipuolisempia: ne voivat kuvata vaikkapa seikkailuja, harrastuksia, tunteita tai arkipäivää, kuten koulunkäyntiä tai perhettä. Myös erilaiset päättelykykyä kehittävät kirjat ovat suosittuja.
Koskettelukirjan valmistaminen
Mistä teksti?
Koskettelukirjan teksti voi olla itse keksitty tai muilta lainattu. Kirjan ideana voi olla esimerkiksi painettu kuvakirja. Kun tavallinen kuvakirja muunnetaan koskettelukirjaksi, kuvitusta täytyy yleensä karsia ja yksinkertaistaa. Alkuperäisteoksen tekijä ja kirjan nimi pitää aina mainita. Jos kirjoja tehdään myyntiin, tekijänoikeusasioihin täytyy kiinnittää huomiota: julkaisemiseen tarvitaan lupa alkuperäisen kirjan tekijänoikeuden haltijalta. Oman tekstinsä saa julkaista vapaasti.
Erilaiset runot, laulut ja lorut kehittävät hauskalla tavalla lapsen muistia. Kansansadut ja klassiset sadut ovat mieluisaa luettavaa. Ne sisältävät paljon pohdiskeltavaa, huumoria unohtamatta. Kirjan aihetta miettiessä kannattaa mahdollisuuksien mukaan valita sellainen, joka kiinnostaa sekä tyttöjä että poikia.
Teksti ja kuvat kannattaa suunnitella lapsen ikää ja kehitystasoa vastaavaksi. Tekstin pituus ja sivujako määräävät kuvasivujen lukumäärän. Pidempi teksti voi olla myös erillisenä tekstiliitteenä.
Teksti kirjoitetaan mieluiten koneella, vähintään 16 pisteen fontilla. Käsin tekstatessa kirjaan on hyvä käyttää tekstiilihuopakynää. Celia valmistaa tekstistä pistekirjoitusversion, mikäli kirja tulee kirjaston kokoelmiin.
Kirjaan voidaan myös liittää tekstin lisänä äänite, jossa voi olla esimerkiksi lauluja tai kirjan tarina ääneen luettuna.
Kuvituksen suunnittelu
Koskettelukirjan kohokuviin sisällytetään yleensä huomattavasti vähemmän yksityiskohtia kuin silmillä katsottaviin kuviin. Kuvitusta suunniteltaessa valitaan ensin ne tarinan kannalta olennaiset kuvat, jotka on mahdollista valmistaa kohokuviksi. On tärkeää, että teksti ja kuvat vastaavat toisiaan. Kuvan lukemista helpottava viiteviiva tai ohjausnauha voi kulkea kunkin kuvan alareunassa.
Jokaiselle sivulle kannattaa tehdä erilainen kuva. Yleensä 5-10 kuvasivua riittää tarinan kertomiseen. Kuvat ovat parhaimmillaan selkeinä: yksi tai kaksi hahmoa samalle aukeamalle riittää. Paras kuvakulma on sellainen, jossa hahmot kuvataan joko suoraan edestä tai suoraan sivulta. On parempi käyttää kokonaisia hahmoja kuin vain osia. Perspektiivikuvia ei suositella, koska niiden hahmottaminen kohokuvina on hyvin vaikeaa.
Tunnistamisen helpottamiseksi eläin- ja ihmishahmojen kaikkien raajojen täytyy olla näkyvissä, samoin molempien silmien, korvien, siipien ja hännän. Mittasuhteet noudattavat hahmojen keskinäistä kokojärjestystä: todellisuudessa suurin hahmo on kirjassakin suurin. Helpointa on valmistaa esimerkiksi suurin eläin ensin ja suhteuttaa loput eläimet sen mittoihin.
Joskus on tarpeen muuntaa hieman todellisuutta, jotta kuvasta tulisi ymmärrettävä. Joitakin yksityiskohtia saattaa joutua suurentamaan ja toisia pienentämään. Joitakin asioita joudutaan korostamaan epätodellisella tavalla: esimerkiksi tiikerin ja seepran raitojen tai leppäkertun pilkkujen on oltava tuntoaistilla erottuvia, kuten eri materiaalista tai koholla. Kuvina voi hyvin käyttää myös valmiina saatavia ja vaikkapa äänteleviä eläinhahmoja.
Muoto ja materiaalit
Koskettelukirjoja on eri muotoisia. Kirja voi olla joko haitarimallinen, kiinteäksi sidottu tai irrotettavin sivuin purjerenkailla ja nauhakiinnityksellä koottu kirja. Kirja voi olla myös irtosivuinen. Kartonkikirjaan sopii parhaiten kierreselkäinen sidonta.
Mitä enemmän kirjassa on erilaisia kosketuselämyksiä, sen kiinnostavampi se on lukijalle. Kirjantekijän kannattaakin tutustua materiaaleihin ja niiden ominaisuuksiin tuntoaistin avulla. Kirkkaat värit ja hyvät värikontrastit ovat tärkeitä lapsille, jotka näkevät vielä osittain. Värit ovat myös tärkeitä vanhemmille heidän kuvaillessaan kuvia: ne tuovat kerrontaan adjektiiveja, jotka laajentavat lapsen sanavarastoa.
Kirjan sivujen pohjamateriaaliksi eli kuvan taustaksi valitaan pinnaltaan ja väriltään esineestä hyvin erottuva kangas: esimerkiksi tummalle ja pehmeälle nallelle vaalea ja sileä taustakangas tai kovalle, vaalealle esineelle tumma ja pehmeä tausta.
Kuvien materiaaleja valittaessa täytyy huomioida rasitus, johon kuvat käsin - ja toisinaan suullakin - luettaessa joutuvat. Hyvät pintakontrastit ja oikeantuntuiset materiaalit ovat tärkeitä kuvien todentuntuisuuden kannalta: ei esimerkiksi kannata tehdä lapasta silkistä tai kumisaapasta froteesta. Itse valmistettujen kuvien täytteenä käytetään hygieenistä materiaalia. Vaikka kovat materiaalit ovat kestävyytensä vuoksi muuten suositeltavia, teräviä tai raapivia materiaaleja, joihin lapsi voi satuttaa itsensä, ei saa käyttää koskettelukirjoissa.
Varsinkin hieman vanhempien lasten kirjojen kuvissa voi käyttää hienomotorisia taitoja kehittäviä osia, kuten esimerkiksi vetoketjuja, neppareita, nappeja, tarranauhoja, taskuja tai rattaita.
Musiikkia ja ääntä
Äänet, kuten rapinat, helinät, vinkunat, kihinät, narskunat tai natinat tekevät koskettelukirjoista vieläkin jännittävämpiä lukukokemuksia. Kirjan jokaisen sivun ei tarvitse tuottaa ääntä, mutta kirjan olisi hyvä liittää jonkinlainen äänilähde, vaikkapa pieni kulkunen.
Tavallisistakin aineksista syntyy kekseliäisyydellä mielenkiintoisia ääniä: esimerkiksi perunajauho narskuu kuin pakkaslumi ja maissinjyvät kartongille liimatun kangassuojuksen alla kohisevat kuin meren aallot. Vapputarvikkeista löytyy usein litteitä pillejä, joita voi kätkeä eläinhahmojen sisään. Jotkin rutistetut paperit ja muovit rapisevat mielenkiintoisesti, samoin konvehtirasioiden pehmikkeet.
Jopa pienet soittorasiat sopivat koskettelukirjoihin, mutta paristokäyttöisiä laitteita ei kannata käyttää.
Tuoksut
Koskettelukirjojen kuvissa voi käyttää jotain hajustetta tai maustetta. Joillakin materiaaleilla on myös omat ominaishajunsa. Erittäin voimakkaat ?tuoksupussit? voivat kuitenkin aiheuttaa allergisia reaktioita. Hajuefektien varjopuolena on myös se, että ne haihtuvat aikaa myöten.
Turvallisuus on tärkeää
Koskettelukirjan on aina oltava lapselle turvallinen. Kirjassa ei saa olla helposti särkyviä tai irtoavia osia. Pienet lapset käyttävät usein tutkimiseen myös suutaan, joten kuvista ei saa liueta myrkkyä eikä niistä saa irrota pieniä osia. Esineet on hyvä kiinnittää nauhalla, etteivät ne katoa. Nauha ei kuitenkaan saa olla niin pitkä, että sen voi vahingossa kietoa kaulan ympäri. Esineelle voi lisätä vaikkapa tarrapidikkeen tai nepparilla suljettavan vyön.
Käytettävien materiaalien ja liimojen on oltava myrkyttömiä sekä pintojen mahdollisimman helppoja pitää puhtaana. Kirjaston lainakirjan tulee kestää imurointi ja kuvien puhdistus lainojen välillä.
Esimerkki kirjan valmistuksesta
Sivujen pohjakankaaksi sopii likaa hylkivä ja yksivärinen kangas, esimerkiksi Enstex, jolle kuvat on tukeva kiinnittää. Väri valitaan kuvitusta eli värikontrasteja ajatellen. Jokaisen pohjasivun ei tarvitse olla samanvärinen.
Kankaisten kirjojen sivut on hyvä vahvistaa kankaiden väliin pujotettavalla kartongilla tai vaikkapa muovisella levyllä. Näin sivuista tulee ryhdikkäät. Tukikartongit päällystetään kirjamuovilla vääntymisen ja kostumisen estämiseksi. Sivujen terävät kulmat pyöristetään. Pahvisivujen avulla piirretään sivujen koko kankaan nurjalle puolelle. Leikatessa jätetään saumavara ja sidontaan tarvittava vara.
Kuvat ommellaan lujasti kiinni taustaan. Siima on todettu kestäväksi kiinnityksessä. Kuvan voi kiinnittää vain osittain tunnusteltavaksi tai jopa jättää irralleen. Irrallaan olevaan, käteen otettavaan kuvaan kannattaa laittaa nauhakiinnitys ja tarra.
Kansisivun teksti ja kuvitus tehdään valmiiksi ennen sivun ompelua ja pahvin pujotusta. Kuvitettu sivu käännetään nurin ja piirretty sivu kiinnitetään nuppineuloin piirrosta pitkin. Sivu ommellaan siten, että sidontasivu jää auki ja sivu käännetään oikein päin. Hyvin suuret kuvat tai kovat kuvat, jotka eivät käänny, kiinnitetään sivulle vasta ompelun ja kääntämisen jälkeen.
Sivujen lukujärjestys merkitään huopakynällä numeroimalla, helmin tai napein. Pahvit pujotetaan sivuille. Sivu kiristetään sidontaan varatusta päästä ja ommellaan kiinni. Sidonta-vara käännetään sisäänpäin ja ommellaan. Purjerenkaat kiinnitetään tai sulkijanyöri pujotellaan sitomaan kirjan sivut.
Kirjan kansiin on hyvä kiinnittää sulkija, kuten tarra, nappikiinnitys tai nyöri. Se tukevoittaa kirjan käsittelyä ja suojaa kuvia.
Kartonkikirjan kuvitus
Koskettelukirjan materiaalina voi käyttää myös kartonkia. Uniikkikuvitetut kartonkikirjat sopivat parhaiten esikouluikäisille ja sitä vanhemmille lapsille, koska kartongille liimatut kuvat ovat litteämpiä ja vaikeampia hahmottaa kuin kangaskirjojen kuvat. Niihinkin voidaan silti jättää jotain sormien väliin otettavaa. Esimerkiksi eläinten korvat ja häntä voidaan kiinnittää vain juuresta ja jättää toinen pää irralleen, kaulaliinan päät voi jättää solmittaviksi tai oven avattavaksi. Pussinsulkijan avulla saadaan vaikkapa kellon osoittimet liikkuviksi. Monista esineistä, kuten esimerkiksi tuulimyllystä, voidaan valmistaa toimiva, litteähkö pienoismalli.
Kartonkikirjojenkin kuviin kannattaa kiinnittää kaikki mahdollinen ompelemalla ja liimata valmiit kuvat vasta sitten alustalle.
© 2008 Celia - Näkövammaisten kirjasto
