Tamperelaiskirjailijat edustettuina Celian äänikirjavalikoimassa

LEHDISTÖTIEDOTE 5.11.2009

 

Seppo Jokinen, Sinikka Nopola, Kirsi Kunnas, Wexi Korhonen… Monien tamperelaisten ja muiden pirkanmaalaisten kirjailijoiden teoksia on myös Celia-kirjaston äänikirjoina. Celian uutuuksien joukosta löytyvät mm. Seppo Jokisen Lyöty mies, Sinikka Nopolan Risto Räppääjä ja kuuluisa Kamilla sekä professori Aulis Aarnion muistelmat.

 

Celian äänikirjojen ansiosta kirjallisuuden maailmaa ei tarvitse unohtaa, vaikka tavallista painettua kirjaa ei voisikaan lukea, esimerkiksi kun näkö heikentyy iän myötä. Celian kokoelmassa on jo noin 30 000 eri äänikirjaa uutuuksista klassikkoteoksiin monista aihepiireistä – dekkareita, romantiikkaa, elämäkertoja, tietokirjoja ja runoja.

 

Celian äänikirjoja voivat lainata kaikki lukemisesteiset eli sellaiset henkilöt, jotka eivät sairauden tai vamman vuoksi voi lukea tavallisia painettuja kirjoja. Esimerkiksi näkövamma, lihassairaus tai lukivaikeus voi olla syynä siihen, että painetun kirjan lukeminen on hankalaa tai mahdotonta.

 

Celian kirjojen lainaaminen on täysin maksutonta. Asiakkaaksi liittymiseen tarvitaan asiantuntijalausunto lukemisesteestä. Lausunnon voi kirjoittaa esimerkiksi hoitaja, lääkäri, toimintaterapeutti tai erityisopettaja. Myös vanhustenkeskukset, koulut, kirjastot ja muut yhteisöt voivat liittyä asiakkaiksi.

 

Celian äänikirjat lähetetään suoraan kotiin cd-levyille poltettuna, ja niitä kuunnellaan erityisellä helppokäyttöisellä soittimella tai tietokoneella kuunteluohjelman avulla. Soittimen voi saada lainaksi Celian kautta, kun liittyy asiakkaaksi. Levyjä ei palauteta Celiaan, vaan ne hävitetään kuuntelun jälkeen. Myös kuuntelu tietokoneella suoraan verkon kautta on mahdollista.

 

Celia-kirjaston äänikirjoihin voi tutustua Tampereen Apuvälinemessuilla 5.–7.11. osastolla 312 ja esimerkiksi Celian nettisivuilla osoitteessa www.celia.fi.

 

Lisätietoja:

Johanna Eerikäinen
tiedottaja
Celia-kirjasto
johanna.eerikainen@celialib.fi
p. 09 2295 2320
gsm 040-186 9129

 

Mikä Celia?


Celia on valtion ylläpitämä erikoiskirjasto, joka tuottaa ja välittää kirjallisuutta saavutettavassa muodossa kaikille niille, jotka eivät sairauden tai vamman vuoksi voi lukea tavallisia painettuja kirjoja – esimerkiksi näkövammaisille, luki- ja oppimisvaikeuksisille, kehitysvammaisille ja lihastautia sairastaville.


Celia tarjoaa asiakkailleen maksutta lainaksi kauno- ja tietokirjallisuutta mm. ääni-, piste- ja elektronisina kirjoina. Vuosittain Celia tuottaa saavutettavaan muotoon n. 30 % kaikesta Suomessa julkaistusta kauno- ja tietokirjallisuudesta. Kauno- ja tietokirjallisuuden lisäksi Celia valmistaa ja myy tai lainaa oppikirjat saavutettavassa muodossa eri koulutusasteille, ja valikoimasta löytyy suurin osa peruskoulun kirjoista ja runsaasti toisen asteen oppikirjoja.


Celian tavoitteena on edistää näkövammaisten ja muiden lukemisesteisten tasa-arvoa kirjallisuuden ja tiedon saannissa. Celia toimii myös alansa asiantuntijalaitoksena. Celialla oli vuonna 2008 n. 15 000 asiakasta, jotka tekivät yhteensä lähes miljoona lainaa. Yksityishenkilöiden lisäksi asiakkaiksi voivat liittyä yhteisöt, kuten vanhustenkeskukset, koulut ja kirjastot, joilla on lukemisesteisiä asiakkaita.


Takaisin edelliselle sivulle