Siirry sisältöön

Uutiset

Celianetin käyttökatko ohi

Päivitetty 18.5.

Palvelinten siirto valmistui aikataulussa ja Celianetin käyttökatko on nyt ohi. Kiitos kärsivällisyydestänne!

Palvelussa voi vielä esiintyä joitakin häiriöitä huoltotöiden viimeistelyn aikana. Esimerkiksi jos kuuntelemassasi kirjassa kirjan kuuntelukohta on kadonnut, se kannattaa etsiä käsin.

Jos havaitset ongelmia palvelussa, ilmoita siitä Celian asiakaspalveluun: [email protected].

Julkaistu 20.4.

Celian palvelimet siirretään valtion yhteiseen konesaliin. Siirrolla parannetaan verkkopalvelujemme sujuvuutta ja toimintavarmuutta.

Työstä aiheutuu käyttökatko Celian palveluissa toukokuussa. Celianet on kiinni 11.5.–17.5. Kirjoja ei voi lainata tai kuunnella tuona aikana Celianetin kautta.

Pratsam Reader -sovelluksella voi tauon aikanakin kuunnella ennen taukoa lainattuja kirjoja, mutta lainaaminen tai lainojen uusiminen ei ole mahdollista. Sovelluksen salasanan muuttaminen tai palauttaminen ei ole tauon aikana mahdollista, joten käyttäjätunnus ja salasana on muistettava varmistaa ennen käyttökatkoa.

Kirjojen lainaamiseen ja kuunteluun ei tule käyttökatkon lisäksi muita muutoksia.

Palveluun ei voida rekisteröidä uusia käyttäjiä eikä asiakastietoja käsitellä tauon aikana.

Korkeakoulujen valintakokeiden ennakkoaineistot toimitetaan asiakkaille katkosta huolimatta.

Asiakaspalvelu toimii tauon aikana rajatusti

Celian asiakaspalvelu toimii tauon aikana rajatusti: vastaamme sähköposteihin, mutta puhelinpalvelu ja chat-viestit eivät ole käytössä.

Miten palvelinten siirto parantaa Celian palveluja?

Celian kirjat latautuvat jatkossa nopeammin ja varmemmin, koska käytössä ovat tehokkaammat palvelimet ja nopeammat tietoliikenneyhteydet. Palvelujen toimintavarmuus paranee, koska valtion suuret konesalit pystyvät paremmin käsittelemään kasvaneita lainausmääriä.

Miksi Celian palvelimet siirretään valtion konesaliin?

Valtio keskittää kaikkien virastojensa tietotekniikan ylläpitoa tieto- ja viestintätekniikkakeskus Valtorille. Näin ollen myös Celian palvelimet siirtyvät Valtorin ylläpidettäviksi.

Pahoittelemme käyttökatkosta aiheutuvaa harmia. Jos sinulla on kysyttävää käyttökatkosta, ota yhteyttä Celian asiakaspalveluun.