Celia-kirjaston käyttösäännöt

Toiminta-ajatus

Celia on ainoa näkövammaisten ja muiden lukemisesteisten palveluun erikoistunut kirjasto Suomessa. Kirjaston tavoitteena on lukemisesteisten kansalaisten tasa-arvo kirjallisuuden ja tiedon saannissa. Kirjasto tuottaa ääni-, piste- ja elektronisia kirjoja sekä lainattavaksi että koululaisten ja opiskelijoiden osalta myös myytäväksi. Kirjasto opastaa asiakkaitaan kirjaston käytössä ja tiedonhaussa sekä toimii alansa asiantuntijalaitoksena.

 

 

Kirjaston toiminnasta säädetään laissa näkövammaisten kirjastosta, asetuksessa näkövammaisten kirjastosta ja tekijänoikeuslainsäädännössä.

 

 

Kirjaston käyttösääntöjä sovelletaan kaikkiin asiakkaisiin. Soveltamisesta vastaa kirjastonjohtaja.
 

Henkilöasiakkaat

Käyttöoikeus

Käyttöoikeus on kaikilla niillä henkilöillä, jotka eivät voi lukea tavallista painettua tekstiä: sokeilla, heikkonäköisillä, kuurosokeilla, afaatikoilla, kehitysvammaisilla, henkilöillä, joilla on lukihäiriö, ja muilla lukemisesteisillä.

 

 

Alaikäiset lapset ja nuoret käyttävät kirjastoa huoltajiensa vastuulla.

 

Lain näkövammaisten kirjastosta mukaan lainauspalvelut ovat käyttäjille maksuttomia. Sen sijaan tietyt muut palvelut ja aineistot, esimerkiksi peruskoulun ja lukion oppikirjat, ovat maksullisia.

Asiakkaaksi liittyminen

Halutessaan liittyä kirjaston asiakkaaksi henkilö voi ottaa suoraan yhteyttä kirjaston asiakaspalveluun tai vaihtoehtoisesti lähettää täytetyn yhteydenottolomakkeen.

 

Asiakkaaksi liittyvä henkilö antaa tarkemmat tiedot lainaustoiveistaan henkilökohtaisesti kirjaston henkilökunnalle. Asiakas myös toimittaa lääkärintodistuksen tai asiantuntijalausunnon kirjastolle. Asiantuntijaksi hyväksytään lääkäri, muu terveydenhoitoalan asiantuntija tai kyseisen lukemisesteen tai vammaisalan asiantuntija. Todistuksesta tai lausunnosta tulee ilmetä se vamma tai sairaus, jonka takia henkilö ei voi lukea painettua tekstiä.

 

Jos henkilö on Näkövammaisten Keskusliiton, Finlands Svenska Synskadade rf:n alueyhdistyksen tai Suomen Kuurosokeat ry:n jäsen, hänen ei kuitenkaan tarvitse lähettää todistusta tai lausuntoa. Yksinomaan pistekirjoja lainaavalta henkilöltä ei myöskään edellytetä asiantuntijalausuntoa.

 

Liittyessään asiakkaaksi käyttäjä sitoutuu noudattamaan näitä käyttösääntöjä.

Lainauskäytännöt

Asiakas tekee kirjaston kanssa sopimuksen kirjastopalveluista. Sopimuksessa määritellään asiakkaan valitsemat palvelumuodot. Se velvoittaa sekä asiakasta että kirjastoa.

 

Asiakas on velvollinen ilmoittamaan yhteystietojen muutokset sekä lainaustauot kirjastoon.

Laina-ajan päätyttyä kirjat on palautettava kirjastoon. Aineiston palauttaminen on asiakkaalle maksutonta. Jos kyseessä on omakirjalainausmenettelyllä lainattu aineisto, asiakas sitoutuu hävittämään lainaamansa kirjat kirjaston määräämässä kohtuullisessa ajassa. Aineisto on tarkoitettu ainoastaan asiakkaan henkilökohtaiseen käyttöön, eikä sitä siten saa luovuttaa muille.

 

Asiakkaalle lainataan enintään 50 kirjaa kuukaudessa. Lisäksi hänellä voi olla varauksessa 50 kirjaa. Edellä mainitun lisäksi kirjastolla on oikeus tehdä muita rajoituksia esimerkiksi kokoelmien pienen määrän vuoksi (koskettelukirjat). Lainarajat eivät koske oppikirjoja.

 

Lisätietoja lainauksesta saa asiakaspalvelusta ja Lainaaminen-sivulta.

Väärinkäytösten seuraamukset

Jos kirjaston käyttösääntöjen rikkominen on tahallista tai toistuvaa, asiakas menettää kirjaston käyttöoikeuden.

 

Kirjastoon palautettavan aineiston tahallinen turmeleminen voi johtaa käyttöoikeuden rajoitukseen tai menettämiseen. Käyttöoikeuden saa takaisin, kun aineisto on korvattu. Korvaushinta lasketaan kirjakopion hinnasta. Normaalista käytöstä johtuvaa aineiston kulumista ei tarvitse korvata.

 

Omakirjalainausmenetelmällä lainaamaansa aineistoa asiakas ei palauta kirjastoon, vaan hänellä on velvollisuus hävittää se käytön jälkeen.

 

Aineisto on valmistettu tekijänoikeuslain 17 §:n nojalla. Se on tarkoitettu ainoastaan asiakkaan henkilökohtaiseen käyttöön, eikä sitä siten saa luovuttaa muiden käyttöön. Jos kirjaston tietoon tulee ilmeinen tekijänoikeusrikos tai -rikkomus tai kyseessä on kirjastoaineiston luvaton verkkovälitys, kirjasto huolehtii, että tapauksesta tehdään poliisille tutkintapyyntö.

Tietosuoja

Asiakkaaksi liittymisen ja palvelusopimuksen solmimisen yhteydessä annetut tiedot tallennetaan ja asiakkuudessa syntyneet lainaus-, varaus- ja muut tiedot säilytetään Celian kirjastojärjestelmän henkilörekisterissä. Mikäli asiakas ei halua lainahistoriaansa säilytettävän, hän voi kieltää sen. Tässä tapauksessa asiakasta ei voida palvella siten, että kirjaston henkilökunta valitsee lainattavat kirjat.

 

Henkilötunnusta tarvitaan kirjaston verkkopalvelun Celianetin käyttöoikeuden myöntämistä varten.

 

Henkilötietolain mukaiseen rekisteriselosteeseen sekä julkisuuslain ja -asetuksen mukaiseen tietojärjestelmäselosteeseen voi tutustua tarvittaessa. Asiakkaalla on oikeus tietää, mitä häntä koskevia tietoja on tallennettu henkilörekisteriin. Hänellä on myös oikeus mahdollisen virheellisen tiedon oikaisemiseen.

 

Asiakastietoja käytetään ainoastaan asiakaspalvelussa ja ne ovat luottamuksellisia, eikä mitään tietoja luovuteta ulkopuolisten käyttöön. Kaikki asiakasta koskevat tiedot hävitetään viimeistään asiakkuuden päätyttyä.

Muuta

Asiakas voi tehdä aineistoa koskevia hankintaehdotuksia.

Eri aineistolajeihin ja maksullisiin oppikirjapalveluihin liittyy erillisiä lainaus- tai tilausohjeita. Tarkempia ohjeita saa kirjastosta.

 

Asiakaspalautetta voi antaa kirjaston henkilökunnalle. Äänikirjanlukijoita koskeva palaute välitetään myös äänikirjaraadille ja lukijalle. Jos asiakas on antanut äänikirjanlukijaa koskevan palautteen omalla nimellään, saatetaan palautteen antajan nimi lukijan tietoon.

 

Kirjasto ei vastaa tietoverkon toiminnasta johtuvista häiriöistä.

Yhteisöasiakkaat

Yleiset kirjastot voivat tilata Celian aineistoja Celianet-verkkopalvelun kautta ja lainata niitä edelleen omille lukemisesteisille asiakkailleen. Jos kyseessä on omakirjalainausmenettelyllä lainattu aineisto, kirjasto sitoutuu hävittämään lainaamansa kirjat kirjaston määräämässä kohtuullisessa ajassa. 

 

Myös lukemisesteisiä palvelevat laitokset, esimerkiksi vanhusten ja vammaisten palvelutalot sekä päiväkodit, voivat lainata Celian aineistoja.

 

Asiakaskirjasto tai -laitos tekee Celian kanssa sopimuksen kirjastopalveluista. Sopimus velvoittaa sekä asiakasyhteisöä että Celia-kirjastoa.

 

Liittyessään asiakkaaksi yhteisö sitoutuu noudattamaan Celian käyttösääntöjä.

 

Käyttösäännöt rtf-tiedostona